Lähdettiin avon kanssa aamupäivällä tekemään uuden vuoden ruoka- ja juomaostokset ja siinä samalla kartutettiin leffavarastoa peräti seitsemällä dvd:llä. Meidän taloudessa siis vietetään utta vuotta katselleen toimintaa ja animea ja nauttien kahdenkeskisestä ajasta hyvän ruoan ja juoman kanssa. Keskiyön paikkeilla hipsitään varmaan läheiselle pellolle katselemaan raketteja.
Mutta vaikka aionkin viettää uuden vuoden mukavasti kotosalla pitihän sitä kuitenkin kauppa- ja shoppailureissua varten meikata (jep, mikä tahansa toiminta joka pakottaa menemään ulos on hyvä syy meikata kunnolla). Kuten aika moni on jo varmaan huomannut turkoosi on ehdottomasti yksi lempivärejäni. Vaihdoin hiljattain punaiset rastani turkooseihin joten pakkohan sitä oli uuden vuoden kunniaksi hieman värikoordinoida ja mätsätä päivän silmämeikki hiuksiin. Suurin osa luomiväreistä on MACin vuoden 2008 keväällä ilmestyneestä Cool Heat kokoelmasta, joka on edelleenkin ehdottomasti yksi suosikkikokoelmiani MACiltä.
Pohjustin luomet MACin Painterly paint potilla, taputtelin liikkuvalle luomelle MACin Gulf Stream luomiväriä jättäen ulkonurkan vielä puhtaaksi. Ulkonurkkaan laitoin MACin Teal pigmenttiä, häivyttämiseen käytin MACin vaalean kultaturkoosia Warm Chill luomiväriä. Kulmaluulle laitoin kultaisena kimaltelevaa vaaleaa MACin Your Ladyship pigmenttiä. Alaluomella on tumman sinistä MACin Blue Flame luomiväriä. Rajauksena on MACin Ebony kynä aivan ripsirajassa ohuelti ja vesirajassa IsaDoran indian black inliner kajal ja ripsissä Maybelline Colossal Volume 100% Black mascara. Kulmissa jälleen Make Up Storen Brow color no3.
Ehdin ottaa kasvokuvat vasta kotiin paluun jälkeen eli silmämeikkikuvien ja tämän kuvan välissä on noin kolme tuntia, meikkiä on korjailtu ainoastaan lisäämällä huulikiiltoa ja kajalia.
Meikkivoiteena Diorskin Forever 010, peiteaineena kasvoilla MUS Cover all Red ja MAC Select Cover Up NW15 ja silmänalusilla sama MAC ja MUS Cover All Blue. Puuterina MAC Prep+Prime. Poskilla MAC Redhead msf ja Pechykeen poskipuna, huulilla MAC Young Thing kiilto.
Nyt allekirjoittanut vetäytyy valmistamaan päivällistä ja sen jälkeen hautautuu sohvalle Mr Mustan Kajaalin kainaloon punaviinilasi kädessä. Hyvää Uutta Vuotta siis kaikille ja nähdään jälleen vuonna 2010!
in english: Me and my boyfriend did some dvd shopping today and got seven new films. The Plan is to spend New Years cozily on the sofa eating good food, watchin action and anime and drinking good red wine, but that doesn't stop me doing a fabulous make up. Most of the colours I used are from my fav MAC collection, Cool Heat. I have Gulf Stream on the lid, Teal pigment on the outerv V, Warn Chill on the crease ro blend the colours and Your Lady Ship pigment on the brow bone. I also put little bit of Blue flame to the lowe lash line. As eyeliner I used Ebony pencil and Isadora inliner kajal on the water line. On lashes I have Maybelline Colossal 100% Black. On my face I used Diorskin foundation Make Up Store red and blue neutralizers and MAC Prep+Prime powder. On cheecks I have Redhead msf and Pechykeen blush. On lips Young Thing gloss also from MAC.
I hope you all have a fantastic and wonderfull New Year and we'll see again in 2010!



















































