torstai, 30. joulukuuta 2010

luonnonkosmetiikkaa käsille

27.11. vietin shoppailupäivää Nekun kanssa Helsingissä ja Lushin lisäksi pistäydyimme myös Pro luonnonkosmetiikka ry:n joulumyyjäisissä. Kaikenlaista kivaa oli tarjolla, mutta lopulta päädyin ostamaan ainoastaan kaksi Primaveran tuoksuöljyä ja S.A.V.En käsivoiteen. S.A.V.E:n Hand Cream Nutritious Softening on cosmebio ja ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, eli tuotteessa ei ole käytetty parabeeneja, silikoneja tai synteettisiä väriaineta tai hajusteita.


Aluksi olin epäileväinen käsirasvan suhteen, mutta koska olin uuden laukussa kulkevan käsirasvan tarpeessa päätin antaa sille tilaisuuden. Edellinen laukkurasva oli totaalinen fiasko, joku silikonimössöinen Dove, joka kyllä imeytyi hyvin, mutta silikonien takia jätti kädet ikävän liukkaiksi. S.A.V.E:ssa taas yhdistyvät kaikki ne kriteerit jotka mulla on laukussa kulkevalle käsirasvalle. Tuubin pitää olla näppärän kokoinen ja sarana- tai pikakorkillinen, sillä kierrettävät korkit ovat hankalia jos rasvaa käsiään esimerkiksi bussissa. Laukussa mukana kulkevan käsirasvan pitää myös olla kevyttä ja nopeasti imeytyvää, mutta kuitenkin kosteuttavaa ja tuoksu ei saa olla liian päällekäyvä tai voimakas. Piparminttuveden takia rasvalla on hienoinen viilentävä vaikutus, mutta se onneksi häviää käsistä varsin nopeasti. Rasvan tuoksu on raikkaan yrttinen ja koostumukseltaan se on kevyttä, mutta kosteuttavaa. Imeytyminen kestää hieman kauemmin kuin toisessa laukkukäsirasvasuosikissani, Lumenen Arctic Aqua käsivoiteessa, mutta ei kuitenkaan häiritsevän kauan. Valitsen S.A.V.E:n jatkossakin lumenen sijaan ekologisuuden ja paremman tuoksun takia ja suosittelen kaikille jotka etsivät kevyttä ja nopeasti imeytyvää luonnonkosmetiikka vaihtoehtoa käsirasvalle. S.A.V.E:a myy mm. Ruohonjuuri sekä netissä Ecodeal, hintaa tuubilla on noin 8 euroa.

Onko S.A.V.E teille tuttu merkki? Mitä ovat omat käsirasva suosikkinne päiväkäyttöön?

Tässä vielä INCI:

aqua, mentha piperita water*, dlycerin*, helianthus annuus seed oil*, cetearyl alcohol, butyrosperum parkii*, capricylic triglyceride, isopropyl palmitate, cetearyl glucoside, benzyl alcohol, cere alba, glyceryl stearate, hydrogenerated caprylyl olive esters, hippophae rahmnoides extract*, tocopherol, dehydroacetic acid, sclerotium gum, parfum

* luomutuotettu

edit: Sarja on muuttanut nimeään ja kulkee nykyään nimellä BeSave!

tiistai, 28. joulukuuta 2010

Cupcake

Tänään on esittelyvuorossa toinen taannoisista Lush ostoksistani, Cupcake tuorenaamio.


Lush Cupcake fresh mask


Cupcake on tuorenaamio joten se tulisi käyttää neljän viikon sisällä valmistamisesta.  Omassa purkissani lukee parasta ennen päivän kohdalla 19.12.2010, mutta ainakaan vielä naamio ei ole pilaantunut. Tuorenaamiot tulee säilyttää jääkaapissa, muuten ne menevät pahaksi ennen aikojaan.

Cupcaken tuoksu on suklaisen minttuinen, jopa liköörimäinen, omaan nenääni minttu tuoksuu suklaata voimakkaampana. Koostumukseltaan naamio muistuttaa paksua, mutta ilmavahkoa suklaavanukasta tai mutakakkua, melkein tekisi mieli syödä tätä! Naamion koostumus on "orgaanisempi" ja mutaisempi kuin Kicksin tai Montagne Jeunessen suklaamutanaamioissa. Cupcake on hyvällä tavalla kotikutoisen tuntuinen ja takaa herkullisen tuoksuisen kasvojenhoitotuokion. Sanoisin naamion olevan myös kohtalaisen riittoisaa, kolmen käyttökerran jälkeen 75 gramman purkki on noin puolillaan. Purkista tulee noin neljästä kuteen naamiota, riippuen hieman siitä kuinka paksulti tuotetta lätkii kasvoille

Naamiota markkinoidaan etenkin rasvaiselle ja nuorelle iholle ja näille ihotyypeille Cupcake ehdottomasti sopiikin parhaiten. Cupcake on kohtalaisen tuju ja tuhti naamio, joten en missään nimessä suosittele  sitä kuivaihoisille vaan nimenomaan rasvaiselle ja/tai rasvaiselle sekaiholle, normaali-ihoiset kokeilkoot omalla vastuulla. 10-15 minuutin vaikutusaika on passeli, siinä ajassa naamio ehtii kuivua sopivasti, pidemmällä vaikutusajalla naamio alkaa jo ikävästi rapista pois kasvoilta ja suklaisten tuoksuista murua saa poimia pois rinnuksilta. Cupcake jättää ihon narskuvan puhtaaksi ja kiristeleväksi, joten hyvä kosteusvoide on must tämän  naamion jälkeen. Toisaalta naamio teki ihosta kirkkaan ja tasavärisemmän, sekä mattapintaisemman. Cupcake ehdottomasti siis tekee mitä lupaa, se syväpuhdistaa ja hillitsee rasvoittumista. Leukaani ja otsaani on taas alkanut ilmestyä ikäviä finnirykelmiä joten aion seuraavaksi testata miten naamio toimii epäpuhtauksien estämisessä päivittäisessä tehokäytössä.

Cupcakessa on rhassoul savea syväpuhdistamassa ja hillitsemässä rasvoittumista ja minttua ehkäisemässä epäpuhtauksia, kannattaa kuitenkin muistaa, että minttu saattaa myös ärsyttää ihoa ja ei välttämättä ole paras vaihtoehto akneihoiselle. Epäilenkin, että omalle iholleni minttu saattaa aiheuttaa punoitusta ja kuumotusta, joka ilmenee puolesta tunnista tuntii naamion pois pesun jälkeen, en kuitenkaan mene tästä vielä takuuseen. Naamiossa on myöa pellavansiemenöljyä sekä kaakaovoita- ja jauhetta pehmentämässä iho.

Kaiken kaikkiaan Cupcake oli varsin mukava tuttavuus jota saatan ostaa uudestaankin. Millaisia kokemuksia teillä on Lushin tuorenaamioista?

Tässä vielä ainesosat:

Rhassoul Mud and Linseed Infusion (Linum usitatissimum), Glycerine, Talc, Cocoa Powder (Theobroma cacao), Cocoa Butter (Theobroma cacao), Fresh Mint (Mentha piperita), Sandalwood Oil (Santalum austro-caledonicum vieill and Fusanus spicatus), Vanilla Absolute (Vanilla planifolia), Spearmint Oil (Mentha spicata), Peppermint Oil (Mentha piperita), *Limonene, Perfume

maanantai, 27. joulukuuta 2010

keihäänkärki

Nyt kun olen lopullisesti hylännyt venynetyt korvalävistykset olen uudelleen hurahtanut korvakoruihin. Muutamat mukavat killuttimet olen ja ostanut/saanut, mutta vielä pitää löytää yksinkertaisen tyylikkäät (ihan kuin muu olemukseni olisi arkena jotenkin yksinkertaisen tyylikäs) tapaukset joita voisi huoletta käyttää ihan minkä asun kanssa tahansa. Pidän eniten pitkistä, roikkuvista ja ketjumaisista korviksista, värinä ehdottomasti hopea/teräs yms. Pronssi oli in lukiossa, mutta siitä ollaan jo päästy eroon.

Täydellisten arkikorvakorujen metsästysretkellä eksyin Etsyyn (minnekäs muuallekaan) ja törmäsin my sunset road -nimiseen metallipajaan.  Koruissa on orgaanista fiilistä ja menneen ajan tuntua  yhdistettynä pelkistettyyn ja moderniin muotoiluun. Olen aistivinani koruissa lähes sci-fimäistä fiilistä. Erityisesti keihäänkärkiaiheiset korvakorut, sekä kaulakoru, saivat sydämeni sykkimään normaalia kiivaammin. Keihäänkärkikorvakoruissa nivoituu yhteen saumattomasti moderni ja muinainen.

My sunset roadilla näyttäisi olevan myös -25% alennusmyynti käynnissä 1.1.2011 asti. Ainakin minä aion käyttää alen hyväkseni.


p.s. Mulla ja avokilla on tänään vuosipäivä! Yhdeksäs vuosi pyörähtää käyntiin ihan kohta.

sunnuntai, 5. joulukuuta 2010

ystävyyskapulahaaste

Heijastuspinnan Maria haastoi minut aikoja sitten tähän haasteeseen, vastailen taas "hieman" myöhässä.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen “Mikä sinusta tulee isona?”

Ensimmäisiä "unelma-ammatteja" on ollut parturikampaaja (kuten varmaan todella monella muullakin mun ikäisellä). Selkeitä ammattihaaveita sen jälkeen alkoi tulla vasta lukio iässä jolloin museo- ja kirjastoala alkoi kiinnostaa, siihen suuntaan ollaan edelleen menossa.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?

Disney, Disney, Disney. Rakastin Dineyn piirrettyjä ja luin hartaasti 80-luvun Aku Ankkoja ja taskareita. Ala-asteen loppuvaiheilla löysin Yoko Tsunot ja yläasteella mukaan kuvioon tulivat Sandmanit.

3. Lempileikkejäsi?

Olin ala-asteella ainoimpia tyttöjä jotka pelasivat Pallo purkissa -peliä ja jalkapalloa poikein kanssa välitunnilla.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

Synttärit on jokseenkin tasapaksua massaa, ei surkeita, mutta ei sellaisiakaan jotka ehdottomasti nousisivat muiden yli. Varsin mukava tapaus oli kuitenkin viime vuonna synttärit vanhojen ystävien kanssa joita en ollut nähnyt pitkään, pitkään aikaa. Oli mukava saada yläaste/lukioaikainen nelikko taas kasaan.

country glamour 2
kuva by Riika Jäntti


5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?

Ala-asteikäisenä olin "ahkera" naisvoimistelija, jossain kevätnäytöksessäkin olin mukana. Yleisurheilu ei hirmuisesti koskaan napannut..

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?

Ihan eka oli varmaan Inner Circle ja biisi Bad Boys, isoveljen levyt oli ihan parhaita! Ala-asteen alussa Aikakone ja Movetron olivat kovaa kamaa. Yläasteella löysin Dingon ja ysiluokalla kuvaan astui Metallica.

7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?

Lahja joka on ehdottomasti aiheuttanut viattomimman ilon on varmaankin ollut seitsemänvuotis synttäreillä saatu Muumi-herätyskello (voi sitä renkutuksen määrää). Muistiin on myös hyvin syöpynyt kahdeksanvuotissynttärilahja, korvien rei'tys isoveljen sylissä istuen. Aikuisempana ihania lahjoja olen saanut etenkin avolta, etenkin viime synttärilahja on ollut todella mieluinen. Ihan ehdottomasti paras "lahja" (vaikka ei sitä varsinaisesti sellaisena olekaan hankittu) on avon meille (minulle) ostama MacBook Pro, en enää halua vaihtaa tästä pois <3 Töissä nyt väkisin PC:tä käyttelen.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

Olisin halunnut muksuna tanssia balettia, mm. Jean Richardsonin Miiru kirjat, kuten monet muutkin lasten ja nuorten balettiaiheiset kirjat olivat kovassa kulutuksessa (kirjastosta tietenkin!) ja kirjoittelin itsekin jotain balettikoulu tarinanviritelmiä. Todella pienestä pitäen olen myös halunnut käydä Lontoossa ja Egyptissä, eiköhän tässä vielä ehdi, paletti tosin saattaa jäädä väliin

0007
kuva by Markus Lehto


Haastan mukaan Charming Nailsin, Lazy Dynamiten, Piece Of Pandan ja Sensaistin!

p.s. Ihana huomata, että taukoilunkin aika blogiin on löytänyt uusia lukijoita. Kiitos teille kaikille!

p.p.s Kun 200 lukijaa menee rikki voisin vaikka järjestää arvonnan (ja pyhästi luvata kerrankin postittaa palkinnot ajoissa, vaikka mikä tulisi!).

lauantai, 4. joulukuuta 2010

Lush Dark Angels

Minä ja Lush emme oikein ole löytäneet yhteistä säveltä. Johtuneeko siitä, että palasaippua konseptina ei ole se minulle mieluisin vai siitä, että City-Käytävässä liikkeen ohi kävellessäänkin alkaa hiukan heikottaa ja päätä jomottaa. Tuoksu on huumaava jo ennen kuin astuu liikkeeseen sisään. Nekun seurassa kuitenkin rohkaistuin, seurassa on kivempaa shoppailla, ja päätin ostaa Lushista muutaman tarpeellisen ihonhoitotuotteen. Mukaan lähti Dark Angels -kuorinta-aine, Cupcake suklaamutanaamio ja ekstrana pieni Glögg suihkugeeli. Tällä kertaa kertoilen ensivaikutelmia Dark Angelsista, muista ostoksista myöhemmin.

Aikaisemmin olen kokeillut Lushilta ainoastaan Lemony Flutter kynsinauha/kantapää/kyynärpäävoidetta ja testeripalan jotain sitrussaippuaa jossa oli hiekkaa kuorivana komponenttina. Lemony Flutterista olen pitänyt ja saippuakin oli ihan hauska joten odotin innolla uusien tuttavuuksien testaamista.


Dark Angels on suunnattuna nuorella ja rasvaiselle iholle, sitä markkinoidaan kuorivana putsarina, mutta itse miellän sen enimmäkseen vain kuorinta-aineeksi. Se sisältää pääasiassa hiiltä, jonka tarkoitus on imeä ylimääräistä rasvaa iholta ja rhassoul savea joka pudistaa, sekä mustaa sokeria kuorivana komponenttina, tarkempi ainesosalista postauksen lopussa.

Dark Angels myydään purkissa kuivahkona, savimaisena massana, josta murustetaan sormenpään kokoinen nokare kämmenelle ja siihen lisätään hieman vettä, jotta saadaan notkeampi tasainen massa. Veden lisäämisessä kannattaa olla tarkkana ettei tee liian litkua tahnaa, itse en vielä ole löytänyt ihan oikeaa suhdetta.

Dark Angelsin tuoksu on anismainen ja yrttinen, varsin miellyttävä ja maanläheinen, ehkä inan verran pistävähkö. Se jättää kasvot mattapintaiseksi, lähes narskuvan puhtaaksi ja tasaisen värisiksi. Puhdistustehoja en enemmin kommentoi, sillä itse käytin tätä ainoastaan kasvojen kuorintaan.  En kuitenkaan jaksa uskoa, että tämä pesisi kasvoilta pois kuin erittäin kevyen meikin. Mustan sokerin rakeet ovat aivan liian karkeita ja raapivia kasvoille. Dark Angels siis osoittautui osittaiseksi flopiksi alkuperäisessä tarkoituksessaan, mutta ei kuitenkaan turhaksi ostokseksi. Käsivarsille rakeet olivat juuri sopivia, joten DA päätyy kroppakuorinnaksi (joksi hinta tosin on ehkä hieman suolainen). Ajattelin myös testata savimössöä tästä naamiona rasvaisimmilla osilla kasvoja. Niistä kokeiluista myöhemmin.

Onko joku lukijoista ihastunut tai vihastunut Dark Angelsiin?

Tässä vielä mitä Lushin ainesosalista.

Ingredients:

Rhassoul Mud
Cold Pressed Avocado Oil
Glycerine
Powdered Charcoal
Black Sugar
Sodium Lauroyl Sarcosinate
Perfume
Linalool
Sandalwood Oil
Rosewood oil

keskiviikko, 1. joulukuuta 2010

kirjameemi

Aloitetaan hyinen joulukuu listausksella. Napattu Heijastuspinnasta.

100 kirjasta 15 on varmasti luettu loppuun ja ainakin 18 olen aloittanut (ehkä useampaakin, mutta merkkasin vain varmat). Osan niistä olen aloittanut useampaakin kertaa, mutta en vaan saa koppia lukeakseni loppuun, niihin kuuluu esimerkiksi Humiseva harju ja Geishan muistelmat. Kirjoihin tarvitsee oikean mielentilan lukeakseen ne kannesta kanteen, jos kirja ei innosta jätän sen helposti kesken ja siirryn muuhun. En jaksa puurtaa kuivalta ja mielenkiinnottomalta tuntuvaa tekstiä loppuun asti (se jääköön luento/tenttimateriaaleille). Monen kirjan  kanssa on käynyt niin, että vasta kolmannella tai neljännellä alottamatta (usein vuosien päästä ensimmäisestä aukaisusta) olen löytänyt oikean fiiliksen ja innostuksen kirjaan. Niin kävi mm. Ruohometsän kansan ja Taru sormusten herrasta-kirjan kanssa. Nykyisin molemmat kuuluvat lempikirjoihini.

Asuessani vielä Raumalla vierailin kirjastossa ahkerasti ja valitsin usein toimettomina hetkinä mieluummin kirjan kuin TV:n kaverikseni. (Vanhempien luokse tuli kiinteänetti vasta muutama kuukausi ennen kuin muutin pois, joten internetin ihmemaailma ei vienyt samalla tavalla aikaa kuin nykyisin.) Helsinkiin muuttaessani järkytyin kuinka huono lähikirjastoni oli, jokaisella muuttolla on vielä käynyt niin, että kirjasto on vaihtunut aina ankeampaan. Nykyisin siis useimmiten ostan kirjani (ja sen huomaam kirjahyllyn tilasta). Lukeminen on myös ehdottomasti vähentynyt, opiskelujen, töiden ja muiden harrastusten viedessä enemmän aikaa. Silti edelleen nautin lukemisesta ja tykkään hautautua hyvän kirjan kanssa peiton alle villasukat jalassa. Nyt "yöpöydällä" on Frank Herbertin Dune Messiah ja Charlaine Harrisin Club Dead, vähän sci-fiä ja vähän vampyyreja aikuisempaan makuun.


dune


1 Pride and Prejudice – Jane Austen
2 The Lord of the Rings – JRR Tolkien
3 Jane Eyre – Charlotte Bronte
4 Harry Potter series – JK Rowling
5 To Kill a Mockingbird – Harper Lee
6 The Bible
7 Wuthering Heights – Emily Bronte
8 Nineteen Eighty Four – George Orwell
9 His Dark Materials – Philip Pullman
10 Great Expectations – Charles Dickens
11 Little Women – Louisa M Alcott
12 Tess of the D’Urbervilles – Thomas Hardy
13 Catch 22 – Joseph Heller
14 Complete Works of Shakespeare
15 Rebecca – Daphne Du Maurier
16 The Hobbit – JRR Tolkien
17 Birdsong – Sebastian Faulk
18 Catcher in the Rye – JD Salinger
19 The Time Traveller’s Wife – Audrey Niffenegger
20 Middlemarch – George Eliot
21 Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22 The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald
23 Bleak House – Charles Dickens
24 War and Peace – Leo Tolstoy
25 The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams
26 Brideshead Revisited – Evelyn Waugh
27 Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky
28 Grapes of Wrath – John Steinbeck
29 Alice in Wonderland – Lewis Carroll
30 The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31 Anna Karenina – Leo Tolstoy
32 David Copperfield – Charles Dickens
33 Chronicles of Narnia – CS Lewis
34 Emma – Jane Austen
35 Persuasion – Jane Austen
36 The Lion, The Witch and The Wardrobe – CS Lewis
37 The Kite Runner – Khaled Hosseini
38 Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Bernieres
39 Memoirs of a Geisha – Arthur Golden
40 Winnie the Pooh – AA Milne
41 Animal Farm – George Orwell
42 The Da Vinci Code – Dan Brown
43 One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez
44 A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45 The Woman in White – Wilkie Collins
46 Anne of Green Gables – LM Montgomery
47 Far From The Madding Crowd – Thomas Hardy
48 The Handmaid’s Tale – Margaret Atwood
49 Lord of the Flies – William Golding
50 Atonement – Ian McEwan
51 Life of Pi – Yann Martel
52 Dune – Frank Herbert
53 Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54 Sense and Sensibility – Jane Austen
55 A Suitable Boy – Vikram Seth
56 The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon
57 A Tale Of Two Cities – Charles Dickens
58 Brave New World – Aldous Huxley
59 The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon
60 Love In The Time Of Cholera – Gabriel Garcia Marquez
61 Of Mice and Men – John Steinbeck
62 Lolita – Vladimir Nabokov
63 The Secret History – Donna Tartt
64 The Lovely Bones – Alice Sebold
65 Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66 On The Road – Jack Kerouac
67 Jude the Obscure – Thomas Hardy
68 Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding
69 Midnight’s Children – Salman Rushdie
70 Moby Dick – Herman Melville
71 Oliver Twist – Charles Dickens
72 Dracula – Bram Stoker
73 The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74 Notes From A Small Island – Bill Bryson
75 Ulysses – James Joyce
76 The Bell Jar – Sylvia Plath
77 Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78 Germinal – Emile Zola
79 Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80 Possession – AS Byatt
81 A Christmas Carol – Charles Dickens
82 Cloud Atlas – David Mitchell
83 The Color Purple – Alice Walker
84 The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro
85 Madame Bovary – Gustave Flaubert
86 A Fine Balance – Rohinton Mistry
87 Charlotte’s Web – EB White
88 The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89 Adventures of Sherlock Holmes – Sir Arthur Conan Doyle
90 The Faraway Tree Collection – Enid Blyton
91 Heart of Darkness – Joseph Conrad
92 The Little Prince – Antoine De Saint-Exupery
93 The Wasp Factory – Iain Banks
94 Watership Down – Richard Adams
95 A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96 A Town Like Alice – Nevil Shute
97 The Three Musketeers – Alexandre Dumas
98 Hamlet – William Shakespeare
99 Charlie and the Chocolate Factory – Roald Dahl
100 Les Miserables – Victor Hugo
Related Posts with Thumbnails