maanantai, 20. kesäkuuta 2011

Kesäkilpailu ja arvonta

On taas Mustan Kajalin kesäkilpailun aika. Viime vuonna voittajan palkintona oli 120 Pro Palette, tänä vuonna palkintona on 28 Neutral Palette.

Aluksi tarkoitukseni oli arpoa ainoastaan yksi voittaja, mutta päätinkin muuttaa sääntöjä ja nyt voittajia tuleekin olemaan kaksi. Molemmat saavat 28 Neutral Paletin. Ensimmäisen voittajan valitsen kaikkien osallitujien joukosta. Eli se, joka minusta on toteuttanut parhaan meikin saa ensimmäisen paletin. Toinen paletti arvotaan kaikkien muiden osallistujien kesken. Meikkaajan taitosi eivät siis tarvitse olla taivaallisen mahtavat voittaaksesi palkinnon. Osallistumisaikaa on 31.8.2011 klo 23:59 asti. Kilpailu on avoinna ainoastaan Suomessa asuville osallistujille.

28neutral

Kuvassa oma palettini, ei palkintona oleva


Säännöt ovat seuraavat:

  1. Ideoi ja toteuta meikki, jonka teemana on kesäinen meri tai merenranta. Vain yksi entry per kilpailija otetaan huomioon.
  2. Voittajan look julkaistaan kuvina blogissa, jos siis et halua kuviasi näkyvin blogsfääriin et voi osallistua.
  3. Lähetä kilpailukuvasi (yksi tai useampi kuva samasta meikistä), lista käytetyistä tuotteista ja yhteystietosi osoitteeseen mustaakajalia@gmail.com 31.8.2011 klo: 23:59 mennessä. Myöhässä tulleita tai puutteellisin tiedoin varustettuja entryjä ei huomioida. Huom! Jos et halua näyttää kasvojasi kokonaan bittiavaruudessa myös esim. silmä- ja/tai huulimeikkikuvat riittävät.

11 kommenttia:

  1. Tein jo viime vuonna tuon aiheisen entryn, mutta kuvat eivät onnistuneet :)

    VastaaPoista
  2. Kivaa, että pääsee taas väsäilemään uutta meikkiä! Et muuten voi uskoa kuinka häpesin viime vuoden osallistumismeikkiäni... tänä vuonna paremmin :)

    VastaaPoista
  3. Pitäisköhän nyt osallistua jos olisi mahkuja :)

    VastaaPoista
  4. Täytyykö meikin olla sellainen, että se naamassa kehtais uloskin lähteä, vai voiko olla hieman mielikuvituksellisempi / fantasiameikki? :O

    VastaaPoista
  5. Ginia: Tyyli on vapaa :) Ainoat rajoitukset on, että kilpailuentryn tulee olla meikki, joka on inspiroitunut kesäisestä merestä ja/tai merenrannasta. Meikki saa siis olla myös fantasiameikki.

    VastaaPoista
  6. Saako meikin tehdä kaverille jolla on kauniimmat silmät? :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: Kyllä meikin saa tehdä myös kaverille. Tärkeintä on, että olet itse tehnyt ja suunnitellut meikin. Muista kuitenkin pyytää kaverilta lupa kuvien julkaisemiseen :)

    VastaaPoista
  8. Hei, sulle olisi haaste blogissani ;)

    VastaaPoista
  9. Hyvä kun siirsit päivää, uudet meikkini ehtivät tulla postissa ja toteutan kilpailumeikin siis niillä. :)

    - Satunnainen lukija, Elisa

    VastaaPoista
  10. Siis arvotaanko voittaja kaikista osallistujista? :o

    VastaaPoista
  11. Aurica: Kyllä, voittaja arvotaan kaikkien osallistujien kesken :) Tarkensin sen vielä tuohon viestiin.

    VastaaPoista

Jos kirjoitus ihastutti tai vihastutti jätä kommentti :)

Related Posts with Thumbnails