keskiviikko, 29. helmikuuta 2012

Helmikuun suosikit

Taas on aika listata kuukauden suosikkituotteet. Mihin se helmikuu oikein hujahti?

Missha Perfect Cover BB Cream oli suosikkini joulukuussa, mutta koska vaan tykkään tästä talvi-iholla niin paljon on se ollut suosikki myös helmikuussa. Tässä tuotteessa vaan menee melkein kaikki nappiin. Pienen, pienen miinuksen se saa edelleen siitä, että nenä jää tämän kanssa aavistuksen liian kiiltäväksi makuuni, mutta onneksi sen saa helposti hoidettua piiloon puuterilla. Puuteroituna t-alue pysyykin sitten todella hyvin kurissa. Parasta tässä on edelleen peittävyys ja "moniajo". Tämä bb voide eliminoi minulla talven pakkasillakin erillisen päivävoiteen aamun ihonrutiinista. Misshan Perfect Cover antaa rasvaiselle/normaalille sekaiholleni, joka on talvisin selkeästi "juopompi" kuin kesällä ja syksyllä juuri sopivasti kosteutusta. Iho tuntuu kimmoisalta ja pehmoiselta eikä kiristele tai huuda kosteusvoidetta. Peittävyyskin on juuri sopiva ja sitä voi säädellä kerrostamalla. Keväällä, kesällä ja syksyllä en tästä tuotteesta itselläni tykkään mutta näköjään talvi-ihoni ja Missha ovat melkein parhaat kaverit.

Dior Waterlily & Essie Mint Candy Apple kynsilakat ovat olleet ehdottomia suosikkejani helmikuussa. Dioria sormissa ja Essietä varpaissa. Ei näistä sen kummallisenpaa sanottavaa ole, nättejä lakkoja ja toinen vielä tuoksuukin ;)

Dior Waterlily

mintcandy

Missha Perfect Cover BB Cream


Lush Vanilla in the Mist saippuaan olen ihan kunnolla ihastunut tässä kuussa. Harmi vaan, että Lushin pentele on päättänyt lopettaa tämän :( Mikä ihmeen idea sekin nyt oli? Vanilla in the Mistissä ei ole ärsyttäviä "roskia" saippuassa, ainoastaan päällä on vaniljatankoa. Se tuoksuu hyvältä ja on sopivan hellävaraista käsille. Mää tykkään! Joten Lush kiltti, voisitteko tuoda tämän takaisin vaikka edes sinne retropuolelle?

BeSave! Hand Cream Nutritious saapui minulle blogimiitin goodiebagissä (olisiko tullut EkoVistalta?) Olen tätä käsivoidetta käyttänyt reilu vuosi sitten yhden ihan omilla rahoilla ostetun tuubin ja kirjoitinkin siitä silloin arvostelun. TBS:n hamppukäsivoiteen ohella tämä on ehdottomia käsivoidesuosikkejani. BeSave! toimii hyvin käsivoiteena päiväkäytössä, se kosteuttaa sopivasti, mutta imeytyy nopeasti. Yöksi se ei ole tarpeeksi täyteläistä, silloin valitsen mieluiten hamppuvoiteen. Kun tuubi loppuun aion ehdottomasti ostaa tätä uudestaan.

vanillainthemist

hand-cream-nutritious


Kosmettiikkaan täysin liittymättömät helmikuun suosikit ovat H&M:n mustat fleecehousut, jotka ovat ihanan pehmoiset ja ehkä mukavimmat kotihousut koskaan ja goodreads jonne tein profiilin joku aika sitten. Goodreadsin kautta löysin taas uudestaan sen minussa asuvan kirjatoukan. Yläaste- ja lakioaikoina luin todella paljon, parhaimmillaan taisin lukea 100 kirjaa vuodessa, se on melkoinen määrä. Pidin myös lukupäiväkirjaa/lisaa kaikista lukemistani kirjoista. (Tiedän sen vihon olevan jossain täällä asunnossa, mutta en löydä sitä mistään.) Nykyisin kun näitä "harrastuksia" on muitakin (*köh* blogi *köh* wow *köh) ja työt ja opiskelukin vievät aikaa puhtaalle viihdelukemiselle ei aina välttämättä löydy samalla tavalla aikaa kuin ennen. Nautin kuitenkin edelleen lukemisesta ja yritänkin goodreadsin avulla motivoida itseäni lukemaan enemmän, tavoitteena on lukea 24 kirjaa tänä vuonna, eli 2 kirjaa kuukaudessa. Ainakaan vielä en ihan ole pysynyt tuossa tahdissa, mutta onneksi olen vasta yhden kirjan jäljessä, se on vielä helppo kiriä umpeen. Onko kukaan muun kirjarohmu rekisteröitynyt goodreadsiin? Jos olette lisätkää minut ystäväksi jos haluatte :)

Millaisia teidän helmikuun suosikkinne olivat?

tiistai, 28. helmikuuta 2012

Aurinkopuuteriyliannostus ja leijonatukka

Aurinkoisia, lämpimiä ja keväisiä kuvia viime viikolta. Meikissä on käytetty paljon aurinkopuuteria ja tukka on iso ja pörröinen. (Tai ainakin mun mittapuulla aurinkopuuteria on paljon ja tukka on iso ja pörröinen.) Ainoat käytetyt tuotteet, jotka muistan varmasti ovat Chanel Soleil Tan De Chanel ja Nars Laguna Bronzer. Huulilla on luultavasti MACin Young Thing huulikiilto.

bronzer and lion hairbronzer and lion hair IV

bronzer and lion hair II

neutral eyes


Ulkono tuulee ja tuiskuttaa, mutta silti kaikki mainokset ja naistenlehdet toitottaa, että kevät tulee. Mulla vaan taitaa hiljalleen loppua usko. Tuleeko se kevät sieltä lainkaan vai jäädäänkö me ikuisen talven limboon? (Ainakin toi lumimyräkkä saisi loppua!)

maanantai, 27. helmikuuta 2012

Nakua kerrakseen

No nyt se on viimein täällä. Urban Decayn himoittu ja hartaasti odotettu Naked 2 paletti. Tilasin Naked 2:n Look Fantasticista, jossa sen hinta on 43,25€. Tuolla hinnalla saa 12 luomiväriä, kaksipäisen synteettisen siveltimen ja minikokoisen huulikiillon. (Tilasin samalla myös Tweezermanin pinsetit ja postikuluja ei tullut..)

UD Naked

Naked Vs Naked 2


Alkuperäinen Naked paletti on yleisilmeeltään lämpimämpi ja Naked 2 on kylmempi, mutta molemmista löytyy kyllä sekä kylmiä että lämpimiä sävyjä. Naked 2:ssa on kolme mattasävyä, yksi glittersävy ja loput ovat helmiäisiä. Originaalissa on kaksi mattaa, kaksi glitteriä ja loput helmiäistä.

Ensivaikutelman perusteella uskallan sanoa, että minä tykkään kakkosesta enemmän. Siitä löytyy enemmän minun niin rakastamia taupeja sävyjä ja jotenkin paletti vaikuttaa kokonaisuutena paremmalta ja yhtenäisemmältä kuin alkuperäinen Naked. Sanoisin, että jos kallistut useammin lämpimiin sävyihin hanki alkuperäinen ja jos taas mieluummin teet silmämeikin kylmillä sävyillä hanki Naked 2. En vielä ole ehtinut meikkailemaan paletilla, mutta eiköhän sekin huomenna korjaannu ;)

Kuinka moni tunnustaa hankkineensa myös Naked kakkosen? Kummasta paletista pidätte enemmän?

Tässä vielä parin YouTube Gurun ajatuksia paletista:



Shoeaholic

Moi. Mä oon Heidi. Mulla on 38 paria kenkiä. Yhtä paria en ole käyttänyt koskaan sillä ne on liian pienet. Kahta paria ei voi enää käyttää, eikä niitä voi korjata. Yksi pari pitää viedä kenkätohtorille ja toivoa parasta. 12 paria on menossa kiertoon. Eteisen kaappiin mahtuu tällä hetkellä mukavasti 18 paria, mutta sullon kaappiin aina vähintään 19 paria. Ne 12 kiertoon menevää paria nököttävät tällä hetkellä olkkarin ja eteisen nurkassa.

IMG_4755
Hyllyllä keskimmäiset kengät on miehen, takana on kaksi paria miehen kenkiä ja yhdet mun talvikengät

IMG_4752IMG_4752
Kaapissa asustaa 18 paria mun kenkiä ja 2 paria miehen kenkiä.


Tässä on uusimmat kenkäni. Mokkanahkaiset Tangon kiilakorkosaappaat ostin synttäripäivänäni KooKengästä todella hyvästä alesta ja Buffalo Londonin ruskeat kiilakorkonilkkurit ostin Spirit Storen alesta viime perjantaina.

IMG_4765

IMG_4763


Tällä hetkellä ehdottomat lempikenkäni ovat Biancon vuorelliset biker bootsit joissa olen käytännössä elänyt koko talven. Ne on pirun mukavat jalassa, lämpimät ja näyttävät juuri sopivan rockilta. Syksyllä lempparini olivat Nilsonin Sprinter Negrot ja kesällä käytin ehdottomasti eniten Converseja.

Tulevana keväänä ja kesänä missiona on löytää hyvät ja kestävät nahkaiset ballerinat, sellaiset joita olen metsästänyt jo pari kesää. Ostin viime kesänä hätävaraballerinat, jotka kyllä oli nahkaiset, mutta ne alkaa jo yhden kesän jälkeen olla aika finito.. Haluaisin myös vuorettomat biker bootsit joita voisi käyttää keväällä ja syksyllä sillä nuo karvavuorelliset on ihan liian lämpimät muille kun pakkaskeleille. Haaveilein myös ruskeista "aavikkosoturi" maihareista, mahdollisesti korolla tai ilman. Ja, ja, ja.. Ihania kenkiä löytyy tuhansittain, mutta rajallinen tila (ja tietenkin pankkitilin saldo) pitää kenkähamsterin jotenkuten kurissa.

Jos pitäisi valita yksi kenkätyyli ylitse muiden olisi se kiilakorot, niissä on sekä matalien kenkien että korkkareiden parhaat puolet. Jos saisin valita kaksi ottaisin kiilakorkojen kaveriksi maiharit tai biker bootsit. Maiharit ovat ehdottomasti ensimmäinen kenkärakkauteni. Minulla ja maihareilla on ollut kestävä suhde 90-luvun puolivälistä lähtien ja olenkin tallustellut maihareissa aina ala-asteelta yliopistoon asti. Maihareilla ei vaan koskaan voi mennä vikaan. Ne sopii niin pillifarkkujen kuin satiinihameiden kanssa ;) (Tosin satiinihameita en ole käyttänyt sitten lukioaikojen..)

Onko täällä muita kenkähulluja? Mikä on uusin kenkäostoksenne? Mistä kengistä haaveilette ja mitkä kengät ovat kovimmassa käytössä juuri nyt?

keskiviikko, 22. helmikuuta 2012

Ja voittajat ovat..


On aika julkistaa ystävänpäivän meikkikilpailun voittajat. Toinen palkinto siis menee tuomariston valitsemalle voittajalla ja toinen palkinto arvottiin loppujen osallistujien kesken. Hyväksyttyjä kilpailutöitä tuli lopulta hauskasti juuri 14 :)

Voittajan valitseminen ei ollut helppoa, mutta lopulta päädyin Duvessan meikkiin. Duvessalle lähtee palkinto numero yksi.

valentinedoll1

Arvonnassa voittajaksi selviytyi Nekku :) Nekulle matkaa palkinto numero kaksi.

IMG_0574


Hurjan paljon kiitoksia kaikille osallistuneille ja onnea voittajille!

tiistai, 21. helmikuuta 2012

Chanel Lumière Sculptée De Chanel

On hieman turhaa kirjoittaa tästä korostuspuuterista tässä vaiheessa kun joulukokoelmat ovat tehneet tilaa hempeille kevätsävyille, mutta Chanelin joulukokoelman tähti, Lumière Sculptée De Chanel on kuitenkin sen verran ihana ja kaunis tuote, että en voi olla kertomatta teille siitä. Itse törmäsin tähän ensimmäistä kertaa lokakuussa the beauty look book -blogissa ja rakastuin heti.

Chanel Lumière Sculptée De Chanel

Chanel Lumiere Sculptee de Chanel
Chanel ja Tamhmatassun kosto


Korostuspuuteri on pakattu Chanelille tyypilliseen kiiltävän mustaan pakkaukseen, jossa on iso peili. Mukana tulee viistopäinen sivelliin. Sivellin on yllättävän pehmeä, mutta ei kuitenkaan sieltä parhaimmaista päästä, joten sen osaksi jää näyttää nätiltä ja pitää seuraa puuterille.

Tämänkin korostuspuuterin pinnalla on kimaltava kourrutus (overspray), joka lähtee pois parilla pyyhkäisyllä. Samanlainen ratkaisuhan on myös Guerlainin joulukokoelman korostuspuuterissa. Oversparayn alta paljastuu todella hienojakoinen korostuspuuteri, joka antaa tasaista ja kohtalaisen hillittyä hohtoa. Tämän kanssa ei tarvitse pelätä muistuttavansa Twilight vampyyriä, mutta voi kuitenkin olla varma, että poskipäät hehkuvat kun valo osuu niihin.

Chanel Lumière Sculptée de Chanel
Tässä kuvassa näkee eron oversprayn ja todellisen tuotteen välillä


Lumière Sculptée De Chanelin sävystä minulle tuli aluksi mieleen MACin Vanilla pigmentti, sillä riippuen kulmasta jossa valo osuu puuteriin näyttää LCDC joko aavistuksen kermaisen keltaiselta beigeltä tai helmiäispinkiltä. Vanilla on kuitenkin selkeästi keltaisempi ja vaaleanpunainen flash on voimakkaampi kuin tässä Chanelin puuterissa. Swatchkuvissa talvenkalpealla ihollani tämä highlighter näyttää lähes valkoiselta, mutta siinä on kuitenkin todella kaunis melkeinpä helmiäismäinen hohto.

Chanel Lumière Sculptée de Chanel

lumiere sculptee de chanel
korostuspuuteri poskipäällä


En tartu tähän tuotteeseen jos haluan hohtaa kilpaa discopallojen kanssa vaan silloin kun haluan kasvoilleni klassisen "lit from within" hohdon ja hehkun. Monesta ulkomaisesta blogista olen lukenut selkeää pettymystä tähän tuotteeseen, mutta minulle Lumière Sculptée De Chanel on täydellinen korostustuote, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan ja jonka levittämisessä ei tavitse olla turhan tarkka. Tällä ei helposti vedä highlighterövereitä.

Tottahan toki markkinoilta löytyy halvempia tuotteita joilla saa vastaavaa jälkeä aikaiseksi, mutta minkäs sille voi, että Chanelissa on se pienen pieni (tai suuren suuri) luksusaspekti, joka vetää minua puoleensa. Kannattaa myös muistaa, että etenkin puutereissa usein kalliimmilla merkeillä tuotteet ovat hienojakoisempia. Tässäkään puuterissa ei ole havaittavissa jauhoisuutta nimeksikään vaan puuteri on koostumukseltaan melkeinpä kermainen.

Lopuksi sanon vain, että jos näette tätä vielä kaupoissa ja etenkin jos bongaatte tämän tarjouksesta älkää ihmeessä jättäkö tätä kauppaan vaan ostakaa pois! Lumière Sculptée De Chanelista tuli ehdottomasti lempikorostustuotteeni, johon tulen tarttumaan niin arkena kuin juhlana.

maanantai, 20. helmikuuta 2012

Pan pr0n!

Kuvat sen kertovat. Vähiin käy ennen kuin loppuu..

MAC Painterly paint pot II

MAC Painterly paint pot
MAC Painterly Paint Pot


MACin Paint Potit ovat voidemaisia luomivärejä joita voi käyttää sellaisenaan tai puuterimaisten luomivärien alla. Painterly on pinkkiin taittava beige, joka jättää mattaisen pinnan. Käytän Painterlyä luomivärinpohjustajana, se tasoittaa hyvin luomen sävyn ja estää luomivärien pakkuuntumista. Se ei ole pysyvyytensä ja pakkuuntimisenestokykyjensä kannalta ihan yhtä hyvä kuin UDPP tai TFSI, mutta riittää päivämeikkiin.

Olen ostanut Painterlyn (muistaakseni) joskus alkuvuodesta 2009. Monet sanovat Paint Potien kuivuvan ajan myötä, mutta minä en ole tuota efektiä huomannut yhdessäkään Paint Potissani, sen sijaan tuntuu, että Painterly käy loppua kohden jopa voidemaisemmaksi kuin alussa. Olen ihan surutta sörkkinyt tätä suoraan sormineni ja siltikään tuoksu ei ole muuttunut miksikään ja koostumuskin vastaa alkuperäistä. Kaikien taiteen sääntöjen mukaan tämän olisi pitänyt hävittää jo ajat sitten, mutta minä en ole pöpökammoinen ja hävitän tuotteita vasta kun ne alkavat vaikuttaa tavalla tai toisella epämääräisiltä. Luotan sokeasti siihe, että säilöntäaineet kyllä pitävät suuremmat pöpöt poissa purnukoistani.

Mistä tuotteesta te olette viimeksi saaneet pohjan näkyviin?

Viimeksi pan pronia nähtiin MACin Shroom luomivärin muodossa kesällä 2010.

Illamasqua Skin Base Foundation

Tässä teille viimein aikoja sitten luvattu arvio Illamasquan Skin Base meikkivoiteesta. Tästä ovat kirjoittaneet jo Sonia, Tiahaar ja Milla joten minä tule vähän jälkijunassa, mutta minkäs sille voi. Aina ei voi olla eka, ei edes joka kerta ;)

illamasqua_skin-base_03


Tilasin Skin Basen tammikuun alussa Illamasquan nettikaupasta jossa sen hinta on 25£. Halvasta meikkivoiteesta ei siis ole kyse, mutta minusta meikkivoiteeseen kannattaa ehdottomasti panostaa ja kyllä tämäkin on hintansa väärti. Skin Base on pakattu paksuun muoviseen tuubiin josta meikkivoide tulee ulos puristamalla. Muovi on aika jäykkää joten puristamiseen saa käyttää enemmän voimaa kuin normaalisti tällaisissa pakkauksissa. Jämäkkä muovipakkaus on kuitenkin huomattavasti lasisia pulloja kevyempi ja matkustusystävällisempi vaihtoehto.

Tilasin sävyn 03, joka on vaalein keltapohjainen ja juuri passeli talvi-iholleni, kesällä tämä saattaa olla liian vaalea. Sanoisin, että jos sinulla on vaikeuksia löytää tarpeeksi vaaleaa meikkipohjaa kannattaa ehdottomasti kokeilla Illamasquaa. Veikkaisin, että MACin asteikolla SB 03 on jossain NC10 ja NC15 paikkeilla, vastaavasti pinkimpi SB 02 menee varmastikin jonnekin NW10 ja NW15 välimaastoon. Sonialle 02 oli liian vaalea, mutta Tiahaarille juuri sopiva.

Illamasquan mukaan Skin Base antaa luonnollisen ja kerrostettavan peittävyyden ja tämä pitää kyllä paikkansa. Yhdellä kerroksella meikkivoide on puolipeittävä, mutta kerrostamalla siitä saa huomattavasti peittävämmän, se ei yllä ihan full coverageen, mutta ei jää paljon siitä vaille.

IMG_4666IMG_4674
meikitön naama - yksi kerros Skin Basea

Illamasqua Skin Base 03
toisesta kulmasta


Levitän Skin Basen joko meikkipohjatutorialissakin demonstroidulla tavalla tai kahdella erillisellä siveltimellä. Ensin levitän meikkivoiteen kasvoille perinteisellä meikkivoidesiveltimellä ja sen jälkeen työstän sen ihon Sigman pitkävartisella kabukilla. Pixiwoon siskosten vinkki parhaan tuloksen saamiseksi onkin levittää Skin Base ensin kasvoille erillisellä siveltimellä ja sen jälkeen työstää se ihoon puhtaalla siveltimellä. Skin Basella on kuulemma taipumusta korostaa ihossa olevia kuivia kohtia, mutta koska minulla sellaisia harvemmin on itse en huomannut tätä ongelmaa.

Skin Basen pinta on luonnossa hieman kuulaamman näköinen kuin kuvassa ja etenkin nenä on mun makuun pelkällä meikkivoiteella liian kiiltävä. Olin kuitenkin yllättynyt siitä kuinka mattaisen pinnan Skin Base lopulta jättää, odotin paljon kuulaampaa ja kiiltävämpää lopputulosta. Nyt pinta on itseasiassa varsin luonnollinen. Talvi-ihollani Skin Base on poskista lähes matta, poskipäiltä ja otsalta kauniin kuulas ja nenästä kiiltävä, eli itseasiassa juuri sellainen kuin ihoni on ilman meikkiä ;)

Ilman puuterointia jo puolentoista tunnin päästä osta ja nenä alkavat kiiltää makuuni liikaa. Puuteroituna t-alue pysyy paljon kauemmin siistinä ja vasta noin neljän tunnin päästä ihon alkaa olla sen verran kuulas, että puuteria ja/tai kiillonpoistopaperi voisi olla hyvä kaivaa laukusta. Kuitenkaan tässäkään vaiheessa iho ei ole sen näköinen, että naamaan olisi lätkinyt margariinia. Parilla korjailulla Skin Base kestää kasvoilla nättinä hyvin duuni- tai koulupäivän ja kotiin päästyä naama näyttää edelleen ihan hyvältä. Kotona oleillessa tämä pysyy kasvoillani hyvänä parilla puuteroinnilla jopa 12 tuntia.

Olen tykännyt Skin Basesta arkikäytössä ja etenkin näin talvella. Se on tuhdimpaa ja täyteläisempää kuin Chanelin Vitalumière Aqua, jonka miellän ohuemman koostumuksensa vuoksi enemmän kevään ja kesän meikkivoiteeksi. (Vitalumière Aqua on myöskin hieman kevyemmin peittävä.) Käyttelenkin siis varsin mielelläni tämän tuubin loppuun ja voin hyvinkin ostaa tätä myös uudestaan.

lauantai, 18. helmikuuta 2012

Nälkäpeli (UD Naked meikki)

Meikkasin taas Urban Decayn originaalilla Naked Paletilla. (Kakkosta odotan saapuvaksi.) Tällä kertaa silmämeikki sai inspiraationsa xsparkagen The Hunger Games kirjan/kirjasarjan Distric 11 ja Distric 12 aiheisista tutorialeista. Otin molemmista tutorialeista elementtejä ja vinkkejä värimaailmaan ja kokosin niistä omannäköisen kokonaisuuden.

The Hunger Games eyes

The Hunger Games eyes II


silmät:
UD Smog: Sisä- ja ulkonurkassa
UD Half Baked: Keskellä luomea
UD Buck & Naked: häivyttämässä ylä ja alaluomella
UD Creep & Gunmetal: alaluomella
UD Creep: yläluomen rajauksena
UD 24/7 Glide-On Eye Pencil Zero vesirajassa
MAC Handwritten & Espresso: luomivaossa
MAC Brulé ja Shroom: kulmaluulla

kulmat & ripset:
MAC Omega luomiväri
Chanel Inimitable mascara


The Hunger Games IIThe Hunger Games


kasvot:
Missha Perfect Cover BB cream
Inglot irtopuuteri
Maybelline The Eraser eye

posket:
Nars Laguna Bronzer
Guerlain Parure De Nuit Pressed Powder & Blush

Huulet:
MAC Naked Frost Lipglass


Onko kukaan teistä lukenut The Hunger Games (suom. Nälkäpeli) kirjoja? Niille joille The Hunger Games on täysin uusi juttu, on kyseessä siis kolmiosainen nuortenkirjasarja joka sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen. Yhdysvallat on romahtanut luonnonkatastrofien myötä ja sen paikalla on uusi ja uljaampi valtion nimeltään Panem. Aloitin ensimmäien kirjan eilen ja vielä en osaa sanoa mitä mieltä olen, mutta koska dystopia ja post-apocalyptic kuvaukset normaalisti uppoavat muhun varsin hyvin uskon, että ei tämä ihan totaalisesti floppaa. Mainittakoon kuitenkin, että kirjan asetelma muistuttaa todella paljon Battle Royalea ja voikin kysyä kuinka originaali Nälkäpelin idea todella on.

Ja mitä tuohon tukkaan tulee.. Ei, en ole tullut hulluksi, en ole menemässä takaisin blondiksi tai edes punapääksi. Tein hiuksiin perjantaina värinpoiston ja parin päivän päästä laitan päälle Lorkun Castingia sävyssä Iced Truffle, eli huurteinen vaaleanruskea. Brunettena siis pysytään edelleen. Ja kyllä, tukka näyttää miljoona kertaa paremman väriseltä kuvissa kuin luonnossa.

perjantai, 17. helmikuuta 2012

Aussie Blog Awards 2012

Aussie ja Trendi järjestävät yhteistyössä ensimmäistä kertaa Suomessa Aussie Blog Awardsin. Arvovaltainen tuomaristo valitsee maan parhaat blogit Best Fashion Blog, Best Beauty Blog, Best Lifestyle Blog ja Aussome and Unique kategorioissa. Tämän lisäksi Readers' Choice -kategoriassa lukijat saavat äänestää omaa lempiblogiaan.

Mustaa Kajalia on ehdolla Best Beauty Blog ja Readers' Choice -kategorioissa. Muistakaa siis käydä äänestämässä lempiblogianne ;) Äänestämällä voit voittaa tuotepalkintoja ja liput kahdelle Aussie Blog Awards -gaalaan joka järjestetään 28.3.

Aussie Blog Awards Best Beauty Blog Stamp (ID 44637)

Aussie Blog Awards Readers Choice Stamp (ID 44582)


Best Beauty Blog -kategoriassa on ehdolla ihan mahtavia naisia upeine blogeineen. Mustaa Kajalia onkin päässyt varsin kovaan seuraan sillä kilpasiskot eivät ole mitään eilisen teereen poikia (tyttöjä). Ehdolla ovat muunmuassa ihanat Virve, Sonia, Sanni, Terhen ja Minna. (Sitä vaan hämmästelen, että Nekun Lazy Dynamite ei ollut ehdolla, olisi minusta ehdottomasti kuulunut tähän kastiin mukaan!) Minä valitsen suosikkiblogini ehdottomasti näiden joukosta, mutta vielä en ole osannut päättää ketä äänestän. Tämähän on vaikeampaa kuin presidenttiehdokkaan valitseminen!

Niin ja anteeksi, että minäkin postaan tästä, mutta kun olen oikeasti aika innoissani ehdokkuudesta ;) Voittoa on näinkin kovassa seurassa turha toivoa, mutta jo pelkkä ehdokkuuskin tuntuu melkeinpä voitolta. Kun blogia on räpeltänyt jo yli neljä vuotta tuntuu tällainen virallisempi tunnustus ihan mahtavalta jutulta.

torstai, 16. helmikuuta 2012

Anna mun olla

Kynsilakkojen lisäksi kauneusbloggaajien miitin goodie bageissä oli hirmuinen määrä hiustuotuotteita. Tänään esittelen teille yhden kolmikon joka osoittautui yllätyssuosikiksi.

lmb_color_perhe_600x600


Let me be color - väriä ylläpitävä ja ravitseva

Avokadoöljy ja oliiviuute kirkastavat väriä ja pidentävät sen kestoa. Lämpö-, väri- ja UV-suoja pitävät huolta hiuksistasi. Tuoksuun mahtuvat mukaan niin persikka, kookos kuin aprikoosikin.

Color Shampoo 300 ml
Color Conditioner 300 ml
Color Mist 250 ml

Suositushinta parturikampaamoissa 12,60 €


En olisi ikinä itse päätynyt ostamaan näitä tuotteuta sillä tuoksu ei ensi nuuhkaisulla vakuuttanut. Tuotteet tuoksuvat puhtailta, eli huuhtelu- tai pesuaineelta. Jos Cleanin tuoksut saavat nenäsi kutkuttamaan mielihyvästä kannattaa ehdottomasti tutustua Let me be -sarjaan. Minuun Cleanin tuoksut eivät iske ollenkaan, mutta hiljalleen jokaisen pesun myötä olen alkanut pitää shampoon ja hoitoaineen tuoksusta vaan enemmän ja enemmän. Jopa niin paljon, että tuoksu on lopulta noussut ehdottomaksi lempparijutuksi näissä tuotteissa.

Shampoo vaahtoaa hyvin jo ensimmäisellä vaahdotuksella vaikka tukassa oliskin muotoilutuotteita, vaahto on runsasta ja ihanan pehmoista. Ja tuoksuu tietenkin todella hyvältä! Koska hiuksissani on lähes aina kohtalaisesti muotoilutuotteita, enimmäkseen hiuslakkaa ja kuivashampoota, vaanhdotan tällä, kuten muillakin shampoilla, kaksi kertaa. Shampoo pesee hyvin, mutta ei jätä tukkaa liian natisevaksi tai kuivan tuntuiseksi. Se on mielestäni sopivan pesevä, mutta tarpeeksi hellävarainen käsitellyille hiuksille.

Hoitoaineessa on sama miellyttävän puhdas tuoksu kuin shampoossa. Hoitoaine selvittää tukkani hyvin lätsäyttämättä sitä tai tekemästä tukasta raskasta. Tämä ei ole missään mimessä supersilottava hoitoaine, joten sellaista kaipaavan kannattaa käntää katse muualle, mutta minun ohuehkolle, liukkaalle ja sileälle (ja latvoista aavistuksen kuivalle) tukalleni tämä hoitoaine oli juuri passeli. Tämänkin hoitoaineen jälkeen tukkaan jää niihin kohtiin jossa lakkaa on ollut eniten aina muutama itsepintainen takku, mutta Color Mistillä nekin saa kukistettua. Color Mist onkin hyvä perus jätettävä suihke, joka auttaa tukan selvittämisessä, mutta ei tee siitä raskasta tai klähmäistä.

Siitä pidentävätkö nämä värin kestoa en osaa sanoa, mutta ainakin tukka on ollut näitä käytettäessä varsin hyvinvoivan ja kiiltävän näköinen ja väri ei ainakaan ole haalistunut yhtään nopeammin. Kun nämä (ja ne miljoona muuta hoitoainetta ja shampoota jotka odottavat kaapissa) loppuvat saatan hyvinkin ostaa lisää Let me be:tä ihan omilla pennosilla. Etenkin volume ja repair sarjat vaikuttavat kiinnostavilta.

Oletteko te kokeilleet Let me be -tuotteita tai löytäneet uusia hiussuosikkeja tämän vuoden aikana?

p.s. Tsekatkaa myös Sonian arvostelu näistä.

*Tuotteet on saatu ilmaiseksi blogimiitin goodiebagissä. KC Professionalia markkinoi Miraculos Oy.

keskiviikko, 15. helmikuuta 2012

Täydelliset kulmakarvat (youtube tip)

Todella moni on pyytänyt kulmakarvatutorialia viimeisimpien silmämeikkikuvien kommenteissa. Saatan tehdä jossain vaiheessa tutorialin, mutta tässä "hätävarana" MissChievousin muutaman vuoden takainen video kulmakaravojen siistimisestä ja meikkaamisesta. Silloin kun oikeasti jaksan kiinnittää kulmakarvoihin huomiota ja tehdä niistä extraskarpit meikkaan kulmani pitkälti samalla tapaa kuin tässä videotutorialissa.



Kiitos kaikille meikkikilpailuun osallistuneille! Pyrin viikonlopun aikana käymään kuvat läpi ja valitsemaan voittajan ja arpomaan toisen palkinnon. Voittajat julkaistaan viimeisen ensi viikon alussa.

Eilen vietettiin sitten sitä syntymäpäivää. Nyt on 26 vuotta mittarissa. Tarkoitus oli mennä miehen kanssa leffaan (Star Wars 3D) ja sen jälkeen syömään, mutta kaikki ei mennyt ihan niin kuin piti. Juuri kun mainokset oli loppu ja trailerit oli alkamassa projektori meni rikki. Ensin piti kyseessä olla vain 15 minuutin lampunvaihto, mutta lopulta koko näytös jouduttiin perumaan. Illaan saldona olikin sitten lopulta K-Kengän alennuksesta löydetyt pitkävartiset mokkanahka kiilakorkosaappaat ja paljon odottelua. Ootettiin pöytää ravintolaan (useampaan), odotettiin ruokaa.. Lopulta ilta kuitenkin oli ihan kiva ja päivän sci-fi annoksesta piti huolen jakso Farscapea kotiin päästyä.

Miten teidän ystävänpäivä meni?

maanantai, 13. helmikuuta 2012

Vielä on aikaa osallistua kilpailuun!

Muistuttaisin teitä, että vielä on pari päivää aikaa osallistua ystävänpäivän meikkikilpailuun! Lue ohjeet tarkasti ja lähetä kilpailutyösi minulle 14.2. mennessä.

Heart Of The Storm
picture by JD Hancock


Ystävänpäivä on kuukauden päästä. Minulle se tarkoittaa sitä, että kuukauden päästä olen numeerisesti lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä ja teille se tarkoittaa mahdollisuutta osallistua Mustan Kajalin meikkikilpailuun. (Vuoden 2010 voittajaa voi käydä katsomassa täältä)

Kilpailussa jaetaan kaksi palkintoa. Ensimmäinen palkinto menee valitsemalleni voittajalle ja toinen palkinto arvotaan loppujen osallistuneiden kesken. Voittajatyön toteuttanut saa valita kumman palkinnon haluaa ja arvonna voittajan on "tyytyminen" jäjelle jääneeseen palkintoon ;)

Säännöt ovat seuraavat:

  1. Toteuta meikki itsellesi tai ystävällesi teemalla ystävänpäivä. Meikistä tulee käydä ilmi, että juuri ystävänpäivä on ollut sen innoittajana. Hyväksyn yhden kilpailutyön osallistujaa kohti.
  2. Ota meikistäsi kuva, yksi tai useampia. Vähintään yhdessä kuvassa sinun tai mallisi tulee pitää lappua jossa lukee Mustaa Kajalia. Hyväksyn myös pelkät silmämeikki- ja/tai huulimeikkikuvat, mutta toivon toki, että liittäisitte mukaan myös kasvokuvan.
  3. Lähetä kilpailukuvasi 14.2.2012 klo 23:55 mennessä osoitteeseen mustaakajalia@gmail.com. Muista laittaa viestiin osoitteesi ja nimimerkki jota haluat käyttää mikäli kuvasi julkaistaan blogissa. Muista myös mainita haluatko palkinnon 1. vai 2. jos sinut valitaan voittajaksi.
  4. Kilpailu on auki kaikille suomea sujuvasti osaaville ja EU-maassa asuville lukijoilleni

Palkinto yksi: The Body Shop Spiced Pumpkin suihkugeeli, Herbinan Marja Spa kosteuttava kasvonaamio, Lavera Faces Balancing Cream (näytekoko), IsaDora Eye Shadow Trio 82 Khaki Green (swatchattu kerran siveltimellä), Essie Allure kynsilakka, Lavera Glossy Lips Rosy Promise, Goldwell Style Sign Spray Wax ja Goldwell Dual Senses leave-in gloss spray ja näiden lisäksi vielä vapaavalintainen MACin pigmentti sample

IMG_3876


Palkinto kaksi: The Body Shop Spiced Pumpkin suihkugeeli, Herbinan Marja Spa kosteuttava kasvonaamio, Lavera Faces Moisturizing Cream (näytekoko), IsaDora Eye Shadow Trio85 Purple Vain, Essie Lapiz of Luxury kynsilakka, MSCHIC Funky Fuchsia huulipuna, Goldwell Style Sign Non-earosol hair lacquer ja Goldwell Dual Senses extra rich 60sec treatment ja näiden lisäksi vielä vapaavalintainen MACin pigmentti sample

IMG_3873


MACin pigmenttisamplen voi valita näistä sävyistä: Gold Mode, Pastorale, Mutiny, Viz-a-violet, Milk, Lovely Lily ja Deep Purple

HUOM! Kuvissa huulimeikit ovat väärinpäin!

Palkinnoista Herbinan ja The Body Shopin tuotteet olen osanut omilla rahoillani sekä MACin pigmentit ja muut olen sain blogimiitin goodie bageissä.

keskiviikko, 8. helmikuuta 2012

Burning Heart

Tein edellisviikon lauantaina huvikseni taas yhden hieman arabic-tyylisen silmämeikin. En ole täysin tyytyväinen alaluomen rajauksiin, mutta yläluomen osalta meikki on minusta varsin onnistunut. Eniten kuitenkin pidän meikissä kirkkaista ja voimakkaista Sugarpillin luomiväreistä. Burning Heart paletti on vaan ihan täydellinen :)

Sugarpill Burning Heart

Sugarpill Burning Heart


UDPP
Sugarpill Poison Plum ala- ja yläluomella
Sugarpill Love + yläluomella
Sugarpill Bulletproof varjostuksissa
MAC Gesso kulmaluulla
MAC fluidline Blacktrack
MAC Eye Brows Spiked


Kunhan ehdin taas kirjoittaa ja ottaa kuvia oikein ajan kanssa tulossa on muunmuassa se luvattu juttu Illamasquan Skin Basesta, muutamat hiustuotearvostelut sekä kirjoitus Dr Jartin bb voiteesta ja onpahan mulla taas pari uutta huulipunaakin meikkilaatikossa. Mutta niistä siis myöhemmin.

Hyvää pikkulauantaita kaikille!

perjantai, 3. helmikuuta 2012

Poison Plum

Olen totaalisen ihastunut Sugarpillin Burning Heart -paletissa olevaan Poison Plum sävyyn. Se on täydellinen violetti. Ei liian kylmä, ei liian vaalea ja todella pigmenttinen. Olen myös tainnut jäädä vähän koukkuun hieman eksoottisemman mallisiin silmämeikkeihin, etenkin niihin rajauksiin. Tässä perjantain ratoksi eräs silmämeikkikokeilu.

Poison Plum

Sugarpill Poison Plum


silmät:
MAC Blackground Paint Pot pohjustuksena
MAC Black Tied
MAC Blacktrack Fluidline
Sugarpill Poison Plum
Sugarpill Bulletproof
Sleek Acid palette (magenta, mattavalkoinen, violetti)
Feathers Mascara

kulmat:
MAC Spiked
MAC Omega


Viikonloppu häämöttää taas muutaman tunnin päässä. Tämän tytön lauantai menee tenttiin lukiessa ja sunnuntaina aamupäivällä jännitetään veljentytön muodostelmaluistelukisoja :) Millaisia viikonloppusuunnitelmia teillä on?

Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko, 1. helmikuuta 2012

Dior Waterlily

Diorin Garden Party nimeä kantava kevätkokoelma pursuaa ihanan hempeitä värejä ja söpön romanttista kukkaisteemaa. Minua eivät viisikot ole enää pitkään aikaan kiinnostaneet ja vaikka Gardenpartyn ruusukuvioiset luomiväripaletit ovatkin todella kauniita sävyt eivät vaan iske. Kokoelmassa oli kuitenkin jotain muuta joka kiinnitti huomioni. Nimittäin mintunvihreä Scented Nail Polish Waterlily.

Dior Waterlily
etusormen kynsi lohkesi ja lakka lähti mukana :(


Kyllä luitte aivan oikein, Waterlily on tuoksuva kynsilakka. Tuoksu on etäisesti ruusumainen, tosin työkaverini sanoivat lakan haisevan hajukumeilta. Tuoksu on voimakkaimmillaan heti lakkaamisen jälkeen, seuraavana päivänä tuoksu on enää erittäin mieto ja tuntuu vain jos sormet painaa nenään kiinni. En ostanut lakkaa suinkaan sen huumaavan tuoksun takia vaan tuon ihanan hiukan keltaiseen taittavan mintunvihreän sävyn vuoksi. Waterlily on sävyltään erittäin samankaltainen legendaarisen Chanelin Jaden kanssa (jota en omista). Jos tammikuussa Zoyan Raven oli tehokäytössä ennustan, että Waterlily tulee päätymään kynsiini useamman kerran helmikuun aikana.

Oletteko te ihastuneet Diorin kevät kokoelmaan ja/tai hankkineet siitä jotain?

p.s. Vielä on kaksi viikko aikaa osallistua meikkikilpailuun! Entryjä on tullut vasta ihan muutama joten mukaan mahtuu edelleen :) Palkintoja on siis kaksi, toinen lähtee voittajalle ja toinen arvotaan loppujen osallistuneiden kesken.

p.p.s. Hyvää helmikuuta kaikille!
Related Posts with Thumbnails